Elokuun kilometrit

IMG_6924.JPG

Elokuun kilometrit olivat hyvin lähellä tavoitetta. Hieman ehkä jäi vajaaksi, kun muutaman treenin jouduin perumaan aikataulujen tai jalkojen pettäessä. Kuukausi maratoniin ja tällä kuulemma pitäisi kyllä pystyä maraton suorittamaan juoksemalla 😀

Alla myös kuvia kuukauden treeneistä, FitSnap-sovellus on näppärä niitä tekemään. Mukana on niin puunhalausviikkoa kuin reissua Espanjaankin. Kuhankuonon polkujuoksusta on tulossa oma postauksensa. Ihana paikka!

 

 

Heinäkuun kilometrit & Takomorunners-yhteistreenit

Minulla on ollut pieniä teknisiä ongelmia ja bloggaaminen iPhonelta ei nyt ihan kaikkein miellyttävintä ole (vaikkakin tosin onnistuu) eli vähän aikatauluista myöhässä taas. Mutta ehdinpäs ennen elokuun kilometrejä sentään 😉

image

Kilometrit ovat kivasti kasvaneet, joten maraton ei tunnu liian ahdistavalta ajatukselta 😀 Jalat ovat voineet hyvin, mikä on tietysti erittäin positiivinen asia.

Alla hieman kuvia heinäkuun treeneistä, joista kiva lisä oli Takomorunnersin yhteistreenit. Lupasin ohjata porukalle mäkitreenit, jonka tein aiemmin oman valmentajani kanssa. Kivaa oli vaikka itse olikin tuolloin lepuutusvuorossa omien treenieni vuoksi 😀 Kannattaa kurkata oman kaupungin ilmaiset yhteistreeni Takomorunnersin facebook-sivuilta. Susanna ja Minä olemme hoitaneet Turun lenkkejä. Susanna ja minä otamme vastaan myös toiveita niin treenipäivistä kuin treenien teemoistakin. Tervetuloa mukaan!

Kesäkuun ”pikakelaus”

 

Eihän se kesä (toivottavasti) vielä ohi ole, vaikka elokuuksi jo kääntyikin 🙂 Bloggaus on vähän unohtunut ”kesäkiireissä” mutta nyt sitten putkeen useampikin postaus! Tässä lähinnä kuvia touko- ja kesäkuilta, yritän olla aktiivisempi bloggari jatkossa 😀 Kannattaa tosiaan seurailla istagramissa, siellä olen aktiivimmillani.

image

Ihanat säät olleet täällä Turun seudulla ainakin: ei juurikaan sadetta! Kerran olen tainnut joutua sateessa juoksemaan ja onhan tuota sentään 4-6 kertaa viikossa. En siis valita lainkaan 😀 Turun Urheiluliiton maratonkoulu loppui sopivasti Paavo Nurmi maratoniin, josta kirjoittelenkin lisää seuraavaksi. Koutsimme Pekka Lehtinen tekee minulle vielä ohjelmat ekaan maratoniini saakka, tuntuu vähän kivammalta kun on ammattilaisen käsissä 🙂

image

Kesäkuussa pidempi flunssa vähensi kilometrejä mutta kipeänä ei toki saa treenata. Ei, vaikka oli kisat (Paavo Nurmi maratonin puolikas) ihan nurkan takana… Ja muutenkin lopussa iskee (ainakin minulla) kuitenkin se pieni epävarmuus siitä, onko tullut treenattua tarpeeksi.

Mutta nyt hell(e) paavo -postauksen kimppuun 😀

 

 

Maaliskuun kilometrit ja viikon liikunnat

image.jpeg

Reissussa kun aina rähjääntyy, niin reissupäivän eli maantain lisäksi tuli lepuutettua myös tiistai. Jäi sitten tiistain juoksukoulukin väliin, harmitti tietysti, mutta minkäs mahtaa, kun ei silmät meinaa pysyä auki 😀

Keskiviikkoaamuna, pitkien yöunien jälkeen, teinkin reippaana aamun vauhtileikittelyn. Vauhtileikittelyssä (jota myös hauskasti Fartlekiksi kutsutaan) juostaan ilman tarkkaa sunnitelmaa kovempia pätkiä. Itse juoksin kovempaa kaikki ylämäet ja niiden lisäksi kilometrin lenkin ”maratonvauhtia” Turun Linnan ympäri. Yhteensä aikaa meni 55 minuuttia ja oli kivaa! Aika kuluu niin nopeasti näin, paljon kivampi kuin tasavauhtinen peruskestävyyslenkki 😀

Torstaina teki hirmuisesti mieli juosta mutta aikaa ei juuri ollut, joten juoksin lyhyen peruslenkin (35 min). Testasin samalla Hansan Intersportista ostamani Kari Traan pannan ja oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Saa näppärästi aamulenkeillä sojottavan tukan piiloon 😀 Tämä on käännettävä mutta toisen puolen kirkas minttu ei ole kyllä meikäläisen väri!

image

Maaliskuun kilometrit yhteensä 🙂 Ekaa kertaa katsoin nämä Garminista mutta veikkaan, että kasvussa ovat kilometrit olleet!

Vähän lihaskuntoakin, eli kehonpainoharjoittelu kotona perjantai-iltana, lapset tekivät omia treenejään samalla. IntervalTimer App (iPhonessa ainakin) on muuten loistava! Olen ohjelmoinut tänne niin venytykset kuin tämäkin treenit. Eipä tule fuskattua ajassa 😉 Aikaa menee tähän n. 45 min lämmittelyineen ja treenissä on ihan perusjuttuja: kyykkyjä, hyppyjä, punnerruksia yms. Aikoinaan kotitreeni oli ajatuksenakin ihan kamala mutta olen nyt ihan viime aikoina oppinut pitämään näistä.

Viikon pitkä lenkki olikin edellisiä pidempi, 20 km ja rauhalliseen tahtiin alhaisilla sykkeillä. Ei tuntunut yhtään pahalta, Juoksuhirmujen seura oli taas mitä parhaita terapiaa. Onni on ihanat juoksukaverit! Ei tätä yksin jaksaisi.

image

Ja vaikka juoksu olikin mukavaa ja kivutonta, sen jälkeen kyllä kroppa oli melkoisessa juntturassa… Päätinkin nyt aloittaa Yogaia-kokeiluni.

Yogaia on siis nettijoogastudio, voit tehdä joogatuntisi milloin haluat kotona/ reissussa. Nettikameralla voi halutessaan saada myös yhteyden ohjaajaan. Yogaia maksaa n. 10-20€/ kk tilauksen pituudesta riippuen. Viikon verran saa testata ilmaiseksi, joskus on pidempiäkin ilmaiskampanjoita. Oma testailuni jatkuu vielä mutta valitettavasti nettiyhteyteni taitaa olla liian pätkivä tähän. Sääli, sillä pidän tästä todella. Mutta lisää Yogaista siis ensi viikolla, kun olen ehtinyt testaamaan enemmän!