No vihdoinkin maraton on takana! Huikea kokemus, ei muuta voi sanoa. Tässäpä raporttia reissusta.
Maratoniin valmistautuminen oli mennyt hyvin, olin välttynyt vammoilta ja sairasteluilta. Ja pari viikkoa ennen iski flunssa. Siis mikä tuuri 😔 Ei auttanut muu kuin levätä. Toki treenit oli jo treenattu, kevennettyä viikkoa pukkasi, mutta kyllä tuo toki kuntoon vaikuttaa. Mutta sillä mennään, mitä on annettu! Onneksi olo parani ja viimeisellä viikolla pääsin vähän hölkkäämäänkin taas ja mikä tärkeintä: juoksemaan sen maratonin!
Pakkaaminen jäi jälleen kerran viime tinkaan mutta onneksi juoksukamat oli valmiiksi pohdittu, jotain extraa otin mukaan, jos säässä tulee yllättäviä muutoksia. Ennusteissa sää näytti nyt hyvältä, ei enää luvattu sadetta. Sitten SASin siivin Turusta Tukholman kautta Edinburghiin ja siitä autolla Pohjois-Englantiin, ”keskelle ei mitään”. Vietimme yöt maatillalla kanojen, hanhien ja kissojen seurassa. Marmalade-kissa vei sydämeni ❤️
Eka päivä meni juoksuun liittymättömissä jutuissa, muutama linnakin tuli ohimennessä katsastettua. Puntia ei ollut tullut kiireessä mukaan ja vettä en ilman niitä pikkukylistä saanut, paniikki päällä tuostakin, mutta onneksi lopulta huoltoasema pelasti. Olin varmaan aika vakavaa seuraa, mietin monta kertaa miksi ihmeessä tähän ryhdyin.
Maratonaamuna söimme kevyen aamupalan ja lähdimme ajamaan pieniä ja kapeita teitä kohti Kielderiä. Auto parkkiin pellolle ja bussikuljetuksella lähtöpaikalle. Ilma oli KYLMÄ, muutama aste plussan puolella. Päädyin ottamaan sekä takin että käsineet mukaan. Jopa Ruisrääkissä olisin kaivannut käsineitä, ajattelin että ne tarvitsen ainakin ja Odlon takkini on niin kevyt, ettei haittaa menoa yhtään, jos käykin tarpeettomaksi.
Startissa alkoi iskeä paniikki, varsinkin kun paikalliset olivat varustautuneet maastotossuilla ja osa sauvoilla. Että niinku tunkkaamaanko nuo ovat tulleet? Minä kun ajattelin, että ihan perusmaratonia tässä… Ilmeeni kertonee fiilikseni. No eipä siinä enää muu auttanut, kun pistää tassua toisen eteen. Vastaan tulee Mountain Rescue -porukkaa ja taas fiilis on ihan WTF. Aurinko lämmitti yllättävän paljon, eli parin kilsan jälkeen sekä takki pois että hanskat vyöhön kiinni. Eipä ne menoa onneksi häirinneet 😊
Ekat 17 km menivät todella hyvin, tahti pysyi valmentajan ehdottamassa ja fiilis oli mitä mainioin. Taas iski 18 km kohdalla vähintäänkin henkinen notkahdus 😄 Tahti pysyi kuitenkin samassa eli fiilis parani heti. Siitä 33 km kohdille oli ”peruskauraa”, jalkoja väsytti toki mutta ihan siedettävää. Tahti alkoi hidastua, suurin syy oli se, etten väsynein jaloin saanut rullailtua mäkiä alas normaalisti. Ohittelin silti jatkuvasti muita juoksijoita, fiilis parani: vaikka olinkin hidas, niin kuitenkin selvästi meni paremmin kuin monella muulla! Vettä sai harvakseltaan (pulloissa), alkuun en tajunnut ottaa juomapulloa mukaani, se oli ehkä suurin virheeni. Oli jano! Sää oli onneksi kuiva, muuten olisi ollut liukasta. Yksi alamäki oli nytkin mutainen ja piti kipittää todella varovaisesti.
Km 33 oli tunteikas: meni ehkä roska silmään. Tiesin, että pääsen maaliin! Kuvaajat ja kannustajat kommentoivat loppuun saakka pysynyttä hymyäni. Oikeasti nautin jokaisesta kilometristä. Huutelin vastaukseksi mm. ”I paid for this”, ”my first but not the last” & ”I feel great”. Siellä metsän keskellä tunsi itsensä todella pieneksi. Oli ehdoton kielto poiketa polulta, kuulemma mountain rescue tiimi on muutenkin täystyöllistetty. Puhelimet eivät tuolla toimi ja pimeän tullen tulee todella pimeää. Loppuaika piti arvioida ilmoittautuessa, osaavat lähteä sitten etsimään, jos ei kuulu takaisin. Metsän reunassa oli myös kylttejä, että metsään ei saa lähteä seikkailemaan.
Km 39 oli PISIN IKINÄ. Siis ei hyvää päivää! Tuossa vaiheessa jalat olivat aivan muusia, pää käski jalkoja liikkumaan. Yllä olevat kuvat ovat tältä kilometriltä, eli ulospäin ei tuo olo näemmä onneksi välittynyt 😀 Pysähtymistä ei voinut harkitakaan, en olisi päässyt enää juoksuun. Tuossa vaiheessa halusin juosta ja päästä alle viiden tunnin. Ohitin todella monia kävelijöitä.
800m maaliin… Mikä fiilis! Uskomaton kannustus loppusuoralla, itketti. Tuuletus maalikameraan ja mitali kaulaan. Aika 4:56:05.
Vaikka valmentajan kanssa ajattelimme minun olevan aika paljonkin nopeampi, niin tässä maastossa… Olen todella tyytyväinen! Ensi kerralla kovempaa ja joku lättänä reitti, kiitos! Ja ehkä joskus… I’ll be back to tame the beast 😈
Kenelle suosittelen Kielder marathonia? Mäkiä pelkäämättömille fiilistelijöille, ennätysjahtiin ehkä löytyy parempiakin paikkoja.
Vinkkejä: varoiksi maastotossut mukaan! Must have sateella. Ota annettu juomapullo mukaasi, juomapisteet ovat harvassa varsinkin reitin alkupuolella.
Miten tänne pääsee? Lento Edinburghiin tai Newcastleen, Newcastlesta on järjestetty bussikuljetus. Vuokra-autolla pääsee kätevästi Edinburghistakin, matkaa n. 120 km. Autoileva voi säästää majoituksessa melkoisestikin. Tai vaikka pyörällä, kuten eräs puolalainen jamppa. 120 km kilsan pyöräily mäkisessä maastossa edellisenä yönä on toki yksi vaihtoehto 😉 Järjestäjät saivat hänelle sentään kyydin maratonin jälkeen takaisin Edinburghiin 😀
Kisa on erittäin hyvin järjestetty ja vaikka juoksimme ”keskellä ei mitään”, oli reitin varrella kannustajia ja aivan mielettömän ihania vapaaehtoisia.
Loppuun vielä läjä mieheni ottamia kuvia. Reppanalla oli jalkavaivoja oli olin siis perheen nopein maratoonari tällä kertaa. Harvinaista herkkua tämä 😀
voimistaja 